Tää aamu

Raotan silmiä, kello on 05.30. Ajattelen nousevani sängystä sillä samalla hetkellä, mutta ajatus ei yksin riitä nostamaan yli 50 kiloista kehoa. 05.35 torkku muistuttaa, että nyt on noustava. 

Eilen olin suunnitellut meneväni salille jo aamusta, jotta voisin loppupäivän lueskella äidinkieltä. Himmeätkin valot särkivät päähän, siristelin silmiä vielä aamupalaa nauttiessa. Tuoremehun juotuani, muutaman leipäpalan syötyäni ja maitorahkan hotkaistuani heitin repun selkään ja suuntasin salille.

 Keskusta oli hiljainen, vain muutama aura-auto siellä täällä. Aamuhämärässä lenkkeilemään lähtenyt vanha pariskunta asteli reippaasti kohti yläkylää. 

On selkäpäivä. Salille päästyäni, kymmenen minuutin lämmittelyn tehtyäni, otan 15-kilon painon ja rupean töihin selkäpenkissä. Suolainen hikipisara vierähtää väistämättä otsalta ohimolle. Alaselkään polttelee. Harjoitan myös ojentajia. 

Treenin tehtyäni juoksen jälleen kymmenen minuuttia juoksumatolla. Hyppään syrjään, alkaa huimata. Luonnossa juokseminen ei huimaa. Katson peiliin, ja huomaan vilkastuneen pintaverenkierron aiheuttaneen minulle punaiset kasvot. Tuntuu hyvältä!

 Hyvä aika, parempi kuin koulun jälkeen. Testosteronimiehet eivät olleet vielä ehtineet salille, joten tilaa täytti suhteellisen raikas ilma. Loikin rappuset alas naisten pukuhuoneeseen, käyn pesemässä naamani. Vaihdettuani vaatteet, heitän repun jälleen selkään ja lähes ryömin yläkertaan maitohapoilla olevien tukipylväitteni takia - vaikka olikin vain selkäpäivä.

Olen kotona. Nousen ylös autosta, ja vedän keuhkot täyteen raitista ilmaa kolme kertaa. Astelen sisälle ja huomaan, että kukaan ei ole vielä herännyt. Laitan kahvinkeittimen päälle, haen pyyhkeeni ja käyn peseytymässä viileällä vedellä. Ah.

Mistä on hyvät aamut tehty? Varmasti jostain juuri tällaisesta. Nyt minulla on loppupäivä aikaa keskittyä johonkin muuhun, ajattelin ensimmäisenä tehdä rekkareitin penkkaripäivälle ja viedä sen koululle. Sitten avaan lukiolaisen raamatun: äidinkielen käsikirjan.

Hyvät keskiviikot kaikille!